ESU

ESU

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Puolialastomien ihmisten arvostelemista

Lauantaina lähdettiin Genesis- eli kuntosaliporukan kanssa Libertyyn, Missouriin katsomaan body building -kilpailuja, joissa kisasi neljä ihmistä meidän kuntosalilta. Missourissa oltiin jo perjantaina kisattu bikinissä ja lauantaiaamuna body buildingissä, joten mentiin katsomaan vain lauantai-illan miesten physique sekä naisten figure -kilpailuja.

Avajaisissa lavalla pyörähti kaikki kilpailijat
Neljästä Emporian Genesis-salilla käyvästä kilpailijoista tunsin entuudestaan kolme, joista lopulta yksi sijoittui kilpailuissa. Yllätyksekseni kilpailijoita oli ihan älyttömästi, minkä takia sarjoja jouduttiin pilkkomaan moneen osaan: oli lyhyttä, puolipitkää ja pitkää avointa sarjaa, lyhyttä, puolipitkää ja pitkää aloittelijoiden sarjaa sekä lyhyttä, puolipitkää ja pitkää kokeneempien sarjaa. Yli 200 kilpailijaa siis! Yhteensä kilpailut kestivät reilun viisi tuntia, minkä aikana takapuoli kyllä nukahti useampaan otteeseen.

Silmäniloa riitti
Itsekin salikärpäsen puremana olen ruvennut miettimään bikini fitness -kilpailuja, mutta näiden kisojen näkeminen tappoi vähän omaa kisaviettiä. Viisi tuntia erilaisia puolialastomia, itseruskettavalla värjättyjä ääritilaan vietyjä vartaloita katseltua alkoi vain tehdä hirveästi mieli mennä syömään ranskalaisia. Bikini fitness -kilpailuissa on varmaan hieman eri meininki, kun kilpailijat pääsevät näyttämään omaa persoonaansa sekä talenttia omien ohjelmanumeroiden aikana. Pelkkä etu-, sivu ja takaposeerauksien katsominen alkoi pikku hiljaa puuduttaa, etenkin, kun kilpailijoita oli niin paljon. Vierustoverini Jon kysäisikin puolessa välissä kilpailua, että tultiinko katsomaan patsaskilpailua.

Naisten viiden kärkiä, upeita naisia!
Mutta täytyy kyllä ihailla kaikkia kilpailuun osallistuneita! Tämä laji on varmaan yksi rankimmista, sillä fyysisyyden lisäksi se vaatii kovaa henkistä kestävyyttä. Tarkan treeniohjelman ja ruokavalion noudattamisen lisäksi ei varmastikaan ole helppoa tulla puolialastomana tuntemattomien ihmisten eteen arvosteltavaksi, joten propsit kaikille kisaajille.

HIIT-tuntien vetäjä Pete (oik) tuli moikkaamaan kisasuorituksen jälkeen. Nätti bruna!
Kannatusjoukot pizzalla kisojen jälkeen
Kaiken kaikkiaan mukava ensimmäinen bodybuildingshowkokemus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti