ESU

ESU

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Ruokaa ja pepsodent-hymyä

Emporia on kyllä niin pieni paikka. Etenkin Losin jälkeen tämä tuntuu vielä erityisen pieneltä ja tekemisenpuutteiselta. Autottomia ihmisiä täällä ei ole kyllä paljoa ajateltu, sillä kaikki hauska tekeminen on sijoitettu vähintään puolen tunnin ajomatkan päähän. Senpä takia päivät on täällä lähinnä kuluneet treenatessa, luennoilla käydessä ja dormilla hengatessa. Spring breakin takia suurin osa koulukavereista on paahtanut koulukirjojen äärellä kuluneen viikon, minkä takia mitään ihmeellistä ei ole päässyt tapahtumaan.

Minä ja ihana korealainen vaihtarikaveri Soojin Bruff's Steak Housessa

Viikonlopun kohokohta oli, kun Genesis-kuntosalin Zumba-ohjaaja Andra järjesti zumbaajille illanvieton Bruff's Steak Housessa. Zumba-tunneilla näkeekin joka viikko samoja tuttuja naamoja, mutta oli hauska lopulta päästä tutustumaan muihin zumbailijoihin myös salin ulkopuolella.

Zumbailijat pihvillä. Monenmoista erilaista lanteenkeikuttajaa, mutta kaikkia yhdistää rakkaus (Andran) zumbatunteihin

Täällä siis arki rullailee mukavasti eteenpäin. Yksi valituksen sananen on kyllä pakko päästää ilmoille: nimittäin pikkuhiljaa Emporian sää alkaa kyrsimään. Sunnuntaina, kun oltiin palattu juuri Californian auringosta, täällä satoi lunta! No, onneksi seuraavana päivänä lämpötila oli kuitenkin jo +20, joten päästiin lumesta suht nopeasti eroon. Nyt täällä on ollut joka päivä jotain 10 ja 20 asteen välillä. Aamulla lämpötila saattaa olla lähellä nollaa ja iltapäivällä taas ulkona pystyy kulkemaan t-paidassa. Koittaisi jo päättää, onko ulkona kylmä vai lämmin! Lämpimän ilman huonona puulena on erittäin kova tuuli: tiistaina oli ensimmäistä kertaa tornadovaroitukset päällä, koska tuuli oli niin voimakas. Saa nähdä, saako tämän vaihdon aikana kokea sekä maanjäristyksen että tornadon!

Aikuisten tarroja
Yksi asia, jota aion ladata matkalaukun täyteen palatessa Suomeen, on hammasvalkaisutarrat. Näitä saa esimerkiksi Walmartista parillakympillä. Yhdessä paketissa on noin kymmenisen liuskaa ja yhdessä liuskassa on tarrat sekä ala- että ylärivistölle. Pysyvän lopputuloksen saamiseksi tarroja pitäisi pitää suussa 30 minuuttia kerrallaan viitenä peräkkäisenä päivänä. Jo parin kerran käytön jälkeen on huomannut selvän eron! Hampaista on tulleet nätin valkoiset. Ei siis ihme, että kaikilla jenkeillä on pepsodent-hymyt, kun hampaat saa valkoisiksi näin halvalla ja vähällä vaivalla.

Käyttöohje ei ole vaikeimmaista päästä

Smile!

Terkkuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti